torstai 14. marraskuuta 2019

Kaipolan joulunalusajan tapahtumia



Käsityöyhdistys Saimaan Helmen järjestämä Joulumuorin tupa kylätalolla alakerran luokassa 1.-18.12.2019, avoinna ma-pe 13-18, la-su klo 12-18 ja itsenäisyyspäivä 6.12. klo 12-18. Paljon uniikkia käsin tehtyä tuotetta, mm. keramiikkaa, lasitöitä, huovutusta, kudonnaisia, kortit ja korut.

Joulumuorin tuvan kanssa samaan aikaan pidetään kylätoimikunnan joulukirppistä yläkerran luokassa. Osa tavaroista laitetaan sisustustyyliin: pöytäkattauksia, huonekaluja ja niihin sopivia tekstiilejä ja esineitä, vaatteita mallinukelle jne. 

Kahvio, josta saa suolaisia ja makeita leivonnaisia kahvin, teen ja glögin kanssa, on auki samaan aikaan myyjäisten kanssa.

Jokilahden vanhan sillan avajaiset eli uusien sillankaiteiden juhlistaminen sillalla su 1.12. klo 18.30. Jokainen paikalle tulija tulkoon jonkun lyhdyn tai muun valolähteen kanssa. Kunnan edustajana paikalle saapuu kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaisa Ralli. Kaipolalainen pitkäaikainen kunnallisvaikuttaja Kyösti Seppänen suorittaa sillan uudelleen avaamisen. Glögitarjoilu paviljongin kuistilla.

Tervetuloa tapaamaan joulumuoria ja viettämään jouluisia hetkiä kylätalon myyjäisissä!





torstai 31. lokakuuta 2019

Kylätalon alakerran asunto vuokrattavana 1.11.2019 alkaen

Tietoja vuokrattavasta asunnosta:
2 mh + et + k + oh + wc, 82 m2. Savonlinna-Sulkava -maantien läheisyydessä, mutta kuitenkin luonnonrauhassa. Saimaan rantaan matkaa 100 metriä. Sulkavan kk:lle matkaa noin 9 km. Vuokra 550 euroa/kk, joka sisältää lämmön ja veden ja yhden viikoittaisen saunavuoron. Kellarikerroksessa olevat saunatilat yhteiset yläkerran asunnon kanssa. Asunto vapautuu 1.11.2019. Yhteydenotot puh. 0456508263/Jukka Virtanen.

lauantai 12. lokakuuta 2019

Syyskirppis kylätalolla 19.-20.10. klo 10-15


Jos haluat myydä isompaa tavaraa, niin pihalle mahtuu, voit tuoda vaikka peräkärryllä. Kerro asiasta paikkaa varatessa, niin voimme myös mainostaa etukäteen.

tiistai 14. toukokuuta 2019

Kesätori la 8.6. klo 9-13, Avoimet kylät -tapahtuma

Kesätoripäivä lähestyy. 

Monenlaista esittelijää ja myyjää on tiedossa, mm. Parkumäen katiskaukko, Oriflame-kosmetiikkaa, ZinZinon öljytuotteita, VipStoren-lemmikkitarvikkeita, Me&I-lasten ja naisten vaatteita, Arctic Nutrition hyvinvointituotteita, Raaskan Jukan puukkoja, Teittisten tuohitöitä,
Hieroja ja jalkahoitaja Anne Ikonen, FysioSulkava Johanna Oinonen, Sähkötyö T. Pylkkänen,
Jorkin muikkuja ja ehkä muutakin kalaa, Taitulit-kortteja ja -koruja,
Iitlahden osakaskunnan pyydyslupia,
arpajaiset (kesätorin tuotteista).

Kylätalon kirppis (yläkerta) ja Peräkonttikirppis pihalla,
tuokaa myyntiin kaikkea itsellenne tarpeetonta, 
mutta jota esim. kesämökkiläinen voisi tarvita.

Vielä mahtuu mukaan, jos innostuit!
Tiedustele pöytävarausta Aija 0405577554 tai sähköposti kaipolanaarre@gmail.com.

Kiitokset: Hankkija ja Varosen puutarha, Sulkava 

tiistai 30. huhtikuuta 2019

La 4.5. klo 9 alkaen kevättalkoot kylätalolla

Lauantaina 4.5. klo 9 alkaen laitetaan kylätaloa kesäkuntoon.
 Omat haravat mukaan. 
Ruokapalkalla talkoillaan, tervetuloa runsain joukoin paikalle!